lauantai 6. helmikuuta 2010

Mun (mies-) tyyppiä, vai ei? VOL 1.

Tänään illalla olisi siis tarkoitus lähteä ulos syömään ja sen jälkeen juhlimaan, ensimmäistä kertaa sinkkuna pitkästä aikaa! Todennäköisesti ilta alkaa sushilla, mutta se mihin tämä ilta päättyy on täysi mysteeri :D Haluan pitää hauskaa ystävieni kanssa, ja tutustua uusiin ihmisiin.

Illan tavoitteeksi olen miettinyt, että mun tulee tutustua ainakin 3 uuteen ihmiseen...tai siis oikeastaan 3 uuteen mieheen. Kolmeen sellaiseen mieheen, ketkä eivät ole ns. mun tyyppiä, tai sellaisen keneen en ennen olisi kiinnittänyt huomiota.

On tavallaan niin tylsää, mutta omituista kuinka aina me naiset retkahdetaan samanlaisiin miehiin. Eron jälken sitä pohtii, että nyt kyllä seuraavan tulee olla semmonen ja tämmönen, mutta lopulta se on kuitenkin sitä samaa mitä aina ennenkin, ja päätyy todennäköisesti eroon. Mä haluan parhaani mukaan yrittää slvittää tän, tai ainakin tehdä empiiristä tutkimusta siitä, onko se oikeasti niin.

Ideana on tutustua uusiin miehiin, erilaisiin ja samanlaisiin kuin mitä mulla on ennen ollut. Haluan siis tutustua myös naisiin ja selvittää heidän näkemystään tästä asiasta. Tämä tutkimus siis tulee jatkumaan niin kauan kun olen sinkkuna, joten uskon päätyväni suhteellisen kattaviin tuloksiin ;)

Huomenna sitten tän illan fiiliksiä ja sattumuksia :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti